Koulutukset

Kaikki Jatko- ja täydennyskuolutus Peruskoulutus

PT- ja liikuntapalveluiden myynti ja tuotteistaminen

Energinen ja innostava koulutuspäivä, josta saat hyvän pohjan yritystoiminnan perustamiseen, oman osaamisen myyntiin ja markkinointiin.

Ikääntyvien ja kuntoutujien valmentaminen

Ikääntyvien ihmisten valmentamisessa on tärkeä muistaa tasapainon, liikenopeuden ja voimatasojen ylläpito. Harjoitteet on tehtävä aina yksilöllisen lähtötason mukaan sopivan haastaviksi. Loukkaantumisesta toipuville ja harjoitteluun palaaville on hyvä osata suunnitella progressiivinen ja maltillinen harjoitusohjelma.

Urheiluravitsemusvalmentaja

Tässä syventävässä ravitsemuskoulutuksessa käsitellään runsaan liikkumisen aiheuttamia erityistarpeita ruokavalioon. Esimerkiksi hiilihydraattien määrä ja laatu voivat vaihdella lajin vaatimusten mukaan huomattavasti. Mitkä puutokset ovat riskinä aktiiviliikkujan harjoitus- tai kilpailukaudella? Koulutus keskittyy terveellisen ja täysipainoisen ruokavalion rakentamiseen eri tavoin harjoitteleville urheilijoille ja kilpakuntoilijoille.

Liikunnanohjauksen peruskoulutus – Basic

Trainer Lab Basic -koulutus antaa vankat perusteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä liikunnan ohjaamisesta.

Sisäpyöräilyohjaaja – Bike Trainer

Järjestämme tämän koulutuksen ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksen erillisenä osiona, jonka voi valita myös pelkästään. Koulutuksen jälkeen osaat rakentaa ja ohjata monipuolisia sisäpyöräilytunteja. Koulutuskokonaisuuden kesto on yhteensä 21 lähiopetustuntia ja se järjestetään kolmena peräkkäisenä päivänä.

Valmennuksen psykologia

Ihmismielen toiminta on kiehtovaa, ja sillä on valtava merkitys tavoitteiden ja tulosten saavuttamisessa. Tämä liikuntapsykologian oppeihin perustuva koulutuspäivä antaa osaamista realististen tavoitteiden rakentamiseen ja suorituskyvyn optimointiin.

Ravintolisät

Tässä proviisori Jarno Kaarlaksen pitämässä koulutuksessa saat puolueetonta asiantuntijuutta siihen, mitä ravintolisät merkitsevät kuntoilijalle ja vaikkapa laihduttajalle.

Ravitsemustiede ja liikkujan ravinto

Kaksipäiväisessä koulutuksessa käydään kattavasti läpi ravitsemustieteiden perusteet ja keskitytään etenkin liikkujan ravitsemukseen.

Kuntosaliohjaaja – Gym Trainer

Trainer Lab:n kouluttama kuntosaliohjaaja hallitsee kaikki voiman lajit ja osaa valmentaa suorittamaan liikkeet tehokkaasti ja turvallisesti. Koulutuksessa tutustutaan myös haastaviin painonnostotekniikoihin ja monipuoliseen välineiden hyödyntämiseen lihaskuntoharjoittelussa.

Personal trainer -koulutus Espanjassa

Tarjoamme uutena mahdollisuutena auktorisoidun personal trainer -koulutuksen yhdistettynä urheiluhierojaopintoihin Espanjassa. Olemme aloittaneet yhteistyön Urheiluhierojaopisto Spoman kanssa, ja koulutus järjestetään hierojaopistolla Fuengirolassa. Tämä Personal trainer -koulutus (APT®) on räätälöity siten, että tarpeettomat päällekkäisyydet hierojaopintojen kanssa on karsittu. Näin on pystytty rakentamaan tehokas ja edullinen koulutuskokonaisuus, josta valmistuneet pääsevät halutessaan suoraan auktorisoitujen valmentajien hakemistoon: hakemisto.apt-personaltrainer.fi. Kolmipäiväisiä lähijaksoja on […]

Hyvinvointivalmentaja

Hyvinvointivalmentajakoulutus tarjoaa konkreettisia työkaluja edistää ja tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia. Mielen hyvinvoinnin, fyysisen jaksamisen, syömiskäyttäytymisen sekä palautumisen ja unen osa-alueilla opitaan kognitiivisen psykologian lähtökohdista tukemaan valmennettavaa hänen todellisten motivaattoriensa avulla.

Ryhmäliikuntaohjaaja

Tässä koulutuksessa opit suunnittelemaan ja ohjaamaan innostavia ja monipuolisia ryhmäliikuntatunteja. Sekä koreografiset että lihaskuntotunnit tulevat tutuiksi.

Personal trainer -koulutus

Trainer Labin koulutuksesta valmistunut personal trainer pääsee Auktorisoitu personal trainer (APT®) -hakemistoon. Työmahdollisuudet Suomessa ja ulkomailla ovat erinomaiset.